Luvat > Rahankeräysluvat > Rahankeräyksen järjestämisen edellytykset
Poliisilaitokset ja yksiköt

Yhteystiedot ja www-sivut
Hae kunnan nimellä



Rahankeräyksen järjestämisen edellytykset



Rahankeräyslaki (255/2006) ja Valtioneuvoston asetus rahankeräyksistä 503/2006 tulivat voimaan 1.7.2006.


Rahankeräys saadaan järjestää varojen hankkimiseksi yleishyödylliseen toimintaan, jollaisena pidetään toimintaa yleistä sosiaalista, sivistyksellistä tai aatteellista tarkoitusta varten taikka muuta yleistä kansalaistoimintaa.

Poikkeuksena yleishyödyllisyyden vaatimuksesta rahankeräys saadaan toimeenpanna:

1) varojen hankkimiseksi taloudellisissa vaikeuksissa olevan yksittäisen henkilön tai perheen auttamiseksi;
2) varojen hankkimiseksi päiväkodin ryhmän, koululuokan tai vakiintuneen opinto- tai harrasteryhmän opiskelun tai harrastustoiminnan edistämiseksi.


Rahankeräyksen yhteydessä ei saa järjestää arpajaisia tai muuta toimintoa, jossa osallistuvalle luvataan kokonaan tai osittain sattumaan perustuva voitto. Kiellettyä on myös toimeenpanna rahankeräys ketjukirjeen avulla tai siihen verrattavalla tavalla sekä järjestää rahankeräys pyramidipelin muodossa. Rahankeräystä ei saa myöskään järjestää tavalla, jossa kaupankäynti tai yhdistyksen jäsenhankinta ja rahankeräys ovat ilmeisessä vaarassa sekoittua keskenään.





Takaisin | Tulostettava versio


Share